lauantai 17. maaliskuuta 2012

Senioriasumista


Kevään2012 projektina on senioriasuminen. Asiakas muuttaa valmisteilla olevaan senioriasuntoon Valkeakoskelle. Tehtävänä on suunnitella ja pähkäillä vanhat huonekalut/tavarat uuteen asuntoon ja tarvittaessa hankkia myös jotain uutta ja tarpeellista.

Mielestäni erityisesti tulisi ottaa huomioon asiakkaan uudessa asunnossa  hyvä valaistus. Mahdolliset esteet havainnollistaa paremmin hyvässä valossa mm.huonekalut, mattojen reunat ja kynnykset. Hyvä valaistus on tasainen ja himmennettävissä (tarvittaessa). Liikkuminen hämärässä on hankalaa, vaikeaa ja joskus jopa vaarallista.

Tekstiilit vaimentavat ääntä asunnossa. Seinätekstiilit esim.ryijyt vaimentavat ääntä ja asuintilan kaikuvuutta. Matot taas vaimentavat ääniä alakertaan, ja tuovat kotoisan, lämpimän tunnelman. Verhot ikkunoissa ei kovasti ulkoa tulevia ääniä eristä, mutta näyttävät hyvältä, luo näköestettä ulospäin ja verhoilla voi myös estää liiallista auringonvalon pääsyä sisälle asuntoon.

Kylpyhuoneen lattialle luistamaton, kosteuden kestävä matto tai muovinen ritilä, ettei olisi liukastumisvaaraa.

Huonekalut tulisi sijoittaa asuntoon niin että niiden jälkeenkin jäisi vielä hyvin tilaa liikkua. Huonekalut saisi olla myös tukevia, hiukan painavia että voi tarvittaessa ottaa tukea niistä ilman pelkoa kaatumisesta.



Kuva: Arsatek Oy




Pohjakuvasta piirsin kopion ja seinät, että saataisiin kolmiulotteistakin kuvaa hahmotettua. Huonekalut piirrettiin oikeissa mittasuhteissa pohjapiirrokseen nähden. Niitä siirrettiin, kokeiltiin ja vaihdeltiin, kunnes oikea paikka niille löytyi.
Kuva: Arsatek Oy



Pohjapiirustus. Seiniäkin on saatu jo pystyyn!




Viimeinkin saatiin suunnitelmat ja piirrokset esittelykuntoon!


Planssit esiteltiin asiakkaalle ja saamme palautteen töistä, suunnitelmista ja toimivuudesta kevään tai viimeistään syksyn aikana. Planssien esittely oli osa ammattiosaamisen näyttöä..Näyttöjä tulee vielä muutama tämän kevään aikana, ja tämä siis oli ensimmäinen osa. Planssiin keräsimme asiakkaan omistamia tavaroita/huonekaluja, ja myös uuteen asuntoon hankittavia huonekaluja/tekstiilejä. Edellisten lisäksi planssiin merkittiin projektin nimi (Apiankyyhky), mistä huoneesta oli kyse ja alakulmaan tekijöiden nimet. Erikseen teimme kansioon hankintalistan, josta sai selville tuotteiden tiedot, hinnan ja hankintapaikan.


Planssit kohteesta Apiankyyhky -


Kuvan piirtänyt Laura


Kuvan piirtänyt Kaisa ja Anni




Kuvan piirtänyt Mira   - VIERASHUONE (yhdyssana) :)

 



Kuvan piirtänyt Susanna




Kuvan piirtänyt Leea (minä)
Tämä projekti siis paketissa.
 4/2012

torstai 15. maaliskuuta 2012

Tukholman Furniture & Light Fair 2012

 Kävimme ryhmän kanssa katsastamassa suurta maailmaa Tukholmassa huonekalumessuilla. Messut olivat jotain aivan muuta verrattuna suomalaisiin messuihin..

 Trendinä ja yleispiirteenä suuressa roolissa oli vihreys. Vihreys näkyi monessa kohtaa joko värinä tai ajatuksena. Myös muut selkeät, voimakkaat värit olivat hyvin edustettuna mm.kirkkaan keltainen.

Materiaaleina näkyi paljon eläviä pintoja (mm.seinämateriaali) ja vanhat huonekalut oli otettu uudelleen käyttöön pienen puunauksen jälkeen. Vanhoja muotoja uusilla materiaaleilla..kokonaan muovista tehtyjä sohvia barokkityyliin. Selkänojat olivat korkeita sohvissa ja tuoleissa.





Tykästyin kovasti Vitran osastoon, koska se oli kovin pelkistetty. Vihreällä ruohomatolla päällystetty alue toi esiteltävät tuotteet esille erittäin herkullisesti. Väreinä oli kirkas oranssi, erisäyiset vihreät ja hemepeitä värejä, kuten vaaleanpunainen, sininen ja valkoinen.
 

Vitra.
Vitra.




Työhuoneen virkistys / Lempäälä


Suunnitelmana on siis tehdä viihtyisämpi työtila muutamalle  koulumme opettajalle. Suunnitelmia oli monia..ensin teimme suunnitelman, mutta se hylättiin liian rajujen värien takia. Onneksi pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen!

 Tarkoituksena oli saada  ikkunoihin verhot, vanha ovi muistitauluksi ja äänieristeeksi huoneiden välillä, paneeliverhot koko seinän mittaiselle hyllylle liukuviksi oviksi ja työpisteiden väliin sermi. Suunnitelmat olivat suuret ja toteuttaminen sitäkin suurempaa :) 

Alkuun ollaan päästy ja tässä muutama otos siitä..




Ensimmäinen suunnitelma ja liian voimakas oranssi
 
Tämä on suunnitelma johon lopulta päädyttiin!





Ratkoja! Vanha ystäväni!
Ja kun saumat vetää, niin uudestaan tehdään!

Tässä alkaa jo sujumaan :)

Kokeiluversio hyllyn eteen tulevista paneeliverhoista.


Kuvissa valmistuu hyllyjen eteen tulevat paneeliverhot! Fiksua olisi ollut valita valmiiksi raidallinen kangas, mutta me reippaina keksimme itse raidottaa tuon valkoisen kankaan!

Valkoinen kangas Finlaysonin paloturvallista kangasta, leveydeltään 280cm.
Turkoosi kangas on Toijalan tekstiilipalvelusta, leveydeltään 280cm. 11,70/m


         Työpöytien väliin päällystettiin sermit. Ensin niitattiin ohut vanu, ettei ilmoitustaulussa olevien kehysten takia kangas jää pussille. Tämän jälkeen kangas pingotettiin ja ammuttiin kiinni!


Valmista sermiä! 
Näitä laitetaan kaksi vastakkain, niin että molemmilta puolilta maisema on sama.