lauantai 17. maaliskuuta 2012

Senioriasumista


Kevään2012 projektina on senioriasuminen. Asiakas muuttaa valmisteilla olevaan senioriasuntoon Valkeakoskelle. Tehtävänä on suunnitella ja pähkäillä vanhat huonekalut/tavarat uuteen asuntoon ja tarvittaessa hankkia myös jotain uutta ja tarpeellista.

Mielestäni erityisesti tulisi ottaa huomioon asiakkaan uudessa asunnossa  hyvä valaistus. Mahdolliset esteet havainnollistaa paremmin hyvässä valossa mm.huonekalut, mattojen reunat ja kynnykset. Hyvä valaistus on tasainen ja himmennettävissä (tarvittaessa). Liikkuminen hämärässä on hankalaa, vaikeaa ja joskus jopa vaarallista.

Tekstiilit vaimentavat ääntä asunnossa. Seinätekstiilit esim.ryijyt vaimentavat ääntä ja asuintilan kaikuvuutta. Matot taas vaimentavat ääniä alakertaan, ja tuovat kotoisan, lämpimän tunnelman. Verhot ikkunoissa ei kovasti ulkoa tulevia ääniä eristä, mutta näyttävät hyvältä, luo näköestettä ulospäin ja verhoilla voi myös estää liiallista auringonvalon pääsyä sisälle asuntoon.

Kylpyhuoneen lattialle luistamaton, kosteuden kestävä matto tai muovinen ritilä, ettei olisi liukastumisvaaraa.

Huonekalut tulisi sijoittaa asuntoon niin että niiden jälkeenkin jäisi vielä hyvin tilaa liikkua. Huonekalut saisi olla myös tukevia, hiukan painavia että voi tarvittaessa ottaa tukea niistä ilman pelkoa kaatumisesta.



Kuva: Arsatek Oy




Pohjakuvasta piirsin kopion ja seinät, että saataisiin kolmiulotteistakin kuvaa hahmotettua. Huonekalut piirrettiin oikeissa mittasuhteissa pohjapiirrokseen nähden. Niitä siirrettiin, kokeiltiin ja vaihdeltiin, kunnes oikea paikka niille löytyi.
Kuva: Arsatek Oy



Pohjapiirustus. Seiniäkin on saatu jo pystyyn!




Viimeinkin saatiin suunnitelmat ja piirrokset esittelykuntoon!


Planssit esiteltiin asiakkaalle ja saamme palautteen töistä, suunnitelmista ja toimivuudesta kevään tai viimeistään syksyn aikana. Planssien esittely oli osa ammattiosaamisen näyttöä..Näyttöjä tulee vielä muutama tämän kevään aikana, ja tämä siis oli ensimmäinen osa. Planssiin keräsimme asiakkaan omistamia tavaroita/huonekaluja, ja myös uuteen asuntoon hankittavia huonekaluja/tekstiilejä. Edellisten lisäksi planssiin merkittiin projektin nimi (Apiankyyhky), mistä huoneesta oli kyse ja alakulmaan tekijöiden nimet. Erikseen teimme kansioon hankintalistan, josta sai selville tuotteiden tiedot, hinnan ja hankintapaikan.


Planssit kohteesta Apiankyyhky -


Kuvan piirtänyt Laura


Kuvan piirtänyt Kaisa ja Anni




Kuvan piirtänyt Mira   - VIERASHUONE (yhdyssana) :)

 



Kuvan piirtänyt Susanna




Kuvan piirtänyt Leea (minä)
Tämä projekti siis paketissa.
 4/2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti